Kanada jää helposti naapurinsa USA:n varjoon. Se on se iso maa pohjoisessa, joka on muuten samanlainen kuin USA paitsi että kaikki on vähän paremmin. Koulujärjestelmä on tasa-arvoisempi, ihmiset ovat rennompia (ja laihempia) ja jonkinlainen puolijulkinen terveydenhoitojärjestelmäkin löytyy. Mutta muutenhan se on ihan samanlainen kuin USA, eikö?Totta on että maita yhdistää moni asia. Kummassakin tiet ovat suoria ja leveitä, ihmiset haluavat asua omakotitaloissa lähiöissä, annoskoot ja tuotepakkaukset ovat noin puolitoistakertaisia Eurooppaan verrattuna ja maapähkinävoi kuuluu perusruokavalioon. Kanadalla on kuitenkin myös omat erikoispiirteensä, ja nyt haluankin puhua hieman enemmän yhdestä tärkeästä elämän osa-alueesta, nimittäin ruoasta.
Ehkä yksi kuuluisimmista kanadalaisista erikoisuuksista - joka itse asiassa on Ottawasta lähtöisin - on BeaverTail, eli majavanhäntä. BeaverTail on vähän kuin litteä munkki, joka on venytetty majavanhännän muotoiseksi ja (kun kerran supersize me -mantereella ollaan) kokoiseksi. Päälle voi laittaa mitä mieli tekee: omenahillo ja nutella ovat suosittuja. Kuten kuvasta näkyy, yleensä pelkkä nutellakaan ei riitä, vaan sen päälle sirotellaan vielä tomusokeria sokerihumalan maksimoimiseksi. Kuvassa oleva riekale on ehkä neljännes kokonaisesta BeaverTailista, joten koko lätyskän mättämisen jälkeen verisuonet rukoilevat armoa.
Toinen kuuluisa Kanadan lahja maailmalle on maan ranskankielisestä osasta Quebecista kotoisin oleva poutine. Poutineksi kutsutaan mättöä jossa ranskalaisten päälle on heivattu juustokokkareita ja ruskeaa kastiketta. Mmmmm... En ole vielä kyseistä kulinaristista ihmettä kokenut, mutta eiköhän se tule testattua Quebec Cityssa. Olemme nimittäin lähdössä muutaman kaverin kanssa sinne viettämään kiitospäivällä pidennettyä viikonloppua. Quebec Cityssa asustaa myös se aito ja oikea poutine, joten elämyksiä on luvassa sektorilla jos toisellakin.
Hampurilaiset ovat peruseinestä Kanadassa, kuten USA:ssakin. Hampurilaisen kanssa tarjoillaan tosin usein bataattiranskalaisia vaihtoehtona tavallisille ranskalaisille. Siinä on kyllä yksi vihannes (vai juures?) jota käytetään Suomessa aivan liian vähän - bataatti on nimittäin erinomaisen maukas kaveri. Toinen täällä hyvin yleinen, mutta Suomessa ehkä jopa vähän hyljeksitty rehu on kurpitsa. Omat aiemmat kokemukseni kurpitsasta rajoittuvat koulun ruokalan salaattipöydässä tarjottuun säilykkeeseen, joka vieläkin nostattaa kauhun väreitä selkäpiissä.
Juuri nyt on Kanadassa kurpitsa-aika kukkeimmillaan, sopivasti Halloweenin lähestyessä. Me suurlähetystön suomalaiset pääsimme kokemaan pohjois-amerikkalaista (sillä tämä piirre tosiaankin yhdistää Kanadaa ja USA:a) Halloween huumaa maanantaina lähetystön virkistyspäivänä. Ohjelmaan kuului aarteen etsintää, pensaslabyrinteissä eksyilyä, heinäkärryajelu ja kaiken huipuksi oman kurpitsalyhdyn kaiverrus.
Kuten kuvasta näkyy, lähdin taiteessani old school linjalle. Raahasin mokoman mötikän kävellen keskustasta kotiin illalla (sylissä kantaen, usean vastaantulijan iloksi) ja tuolla se nyt nököttää kuistilla. Kurpitsasta koukkimani siemenet toin myös mukanani. Onnistuin viime viikonloppuna kokkaamaan syömäkelpoista thaikanacurrya, josta syystä kuvittelin muuttuneeni oman elämäni Martha Stewartiksi ja olevani kykeneväinen valmistamaan kädenkääntessä maukkaan ja kuitupitoisen välipalan paahtamalla siemenet. En rasita teitä sen enempää kyseisen kolmipäiväisen operaation surkuhupaisilla käänteillä, mutta lopputulos on pieni kipollinen puoliksi palaneita, äärimmäisen suolaisia siemeniä.Ruoka on kaikesta huolimatta iloinen asia. Palaneenakin.
