Mutta mitä tapahtui keväälle?

Turhaan surin kevättakittomuuttani, sillä Ottawa päätti hypätä suoraan talvesta kesään. Viime viikolla aamuisin oli vielä rapsakkaa pakkasta, mutta tänään skitsofreninen ilmasto on hemmotellut meitä + 20 asteella. Ja tähän kun lisätään kosteusindeksi, niin päivä on ollut kohtuu hikinen.

Kuulemma aamuyöllä myös ukkosti niin että meinasi katto lentää päältä. Itse luonnollisesti nukuin nenä tuhisten kaiken tämän eeppisyyden ohi. Tylsää, ukkoset on hauskoja niin kauan kun on itse turvassa sisällä. Olen kait niin tottunut kellarikopperoani täräyttelevään läheisen rakennustyömaan meluun etten enää herää mihinkään. Kun on pari kertaa lennähtänyt muutaman sentin ilmaan räjäytyksen voimasta, ei ukkosmyrskyt tai alemman luokan hurrikaanit tunnu missään.

Tänään käytin muuten myös viimeisen lomapäiväni, joten loppuviikko onkin tiukkaa työntekoa. Ja armotonta huvittelua, koska eihän käy laatuun että viimeisellä viikolla ehtisi hetkeäkään hengittää. Ei sillä että valittaisin, kyllähän se täytyy nyt ottaa kaikki mehut irti Ottawan seuraelämästä ennen kuin on kotiin lähdettävä.

Täytyy myöntää, että juuri tällä hetkellä ei tosiaankaan kauheasti ihastuta ajatus lähdöstä. Älkää ymmärtäkö väärin, kotiin tuleminen on ihanaa, mutta täältä lähteminen hieman kauhistuttaa. Sen lisäksi, että tulee kaamea ikävä kaikkia upeita ihmisiä joihin olen saanut tutustua, on Suomessa edessä sellainen täysilaidallinen stressiä että vähempikin heikottaa. Vaikka olen vasta päässyt työnhaussa alkuun, voin jo vakaasti todeta että se tulee olemaan yhtä tuskaa ja angstia koko touhu. Onneksi on kesä pikkuhiljaa tuloillaan - jos joudun pummailemaan muutaman kuukauden niin mieluiten teen sen rannalla maaten.

Mutta mutta, epäilen etten ehdi ennen kotiinpaluuta enää paljoa tänne kirjoittelemaan, joten heippa vaan kaikille ja kohta nähdään! Lopuksi vielä kuvatodiste siitä, että täällä on tosiaan jo lähes kesäistä. Melkein onnistuin hankkimaan kunnon junttirusketuksen t-paitarajoineen. Olisi sitten Suomestakin paree olla lumet sulaneet ensi viikkoon mennessä tai meikäläinen hyppää Helsinki-Vantaalla suoraan Balin koneeseen. Pus pus!

Lähtölaskenta alkaa

Kolmen viikon päästä tähän aikaan olen juuri nousemassa lentokoneeseen. Ihanainen Icelandair (ne eivät tarjoile ruokaa!) kuskaa minut Toronton ja Reykjavikin kautta helsinkiin, jonne saavun silmät punaisina ja tukka liiskassa alkuiltapäivästä maanantaina 18.4. Siihen loppuu lähes kahdeksan kuukauden mittainen Kanadan reissu, ensimmäinen visiittini toiselle mantereelle. Aika villiä. En ole tainnut ihan vielä tottua ajatukseen.

Verrattuna helmikuuhun, jolloin lähtölaskenta käynnistyi edellisen kerran, olen nyt kuitenkin huomattavasti rauhallisempi asian suhteen. Jostain kumman syystä on miellyttävämpää palata Suomeen huhtikuun loppupuolella kuin maaliskuun alussa. Ei sillä ettäkö suunnitelmat olisivat yhtään sen selkeämmät kuin pari kuukautta sitten, mutta jos joudun pummailemaan työttömänä niin ennemmin teen sen kesällä.

Ilouutisena kerrottakoon että opintoasiat ovat sentään melko reilassa. Olen vihdoin saanut hyppysiini graduohjaajani kuuden kuukauden prokrastinaation jälkeen korjaaman, sydänverellä kirjoitetun eepokseni, ja myös Glasgown vaihto-opinnot räpsähtivät kevyen sähköpostiahdistelun jälkeen opintorekisteriin. Toivo toukokuussa valmistumisesta siis elää.

Mitä teen sen jälkeen onkin sitten toinen juttu. Jos päädyn Mosambikiin tai Hindukustaniin niin tuleeko joku kylään? Jos aion edelleen jatkaa tätä sirkumpolaarialueen kiertämistä, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Veikkaan, että jopa Hindukustan pesee Grönlannin ja Siperian.

Vielä on kuitenkin hieman aikaa nauttia Kanadan pakkasista. Elättelen edelleen toivoa, että ehdin kokea kevään ennen kotiinpaluuta. St. Patrick's dayn lämpöaallon tuloksena on jo bongattu useita pareja shortsin lahkeista pilkottavia kalanvatsan värisiä talvisääriä, sekä yksi heppu flipflopeissa ja karvahatussa. Vain Kanadassa.

Erityisen Hyvä Viikko

Helmikuun toinen viikko 2011 tullaan muistamaan Annin aikakirjoissa Erityisen Hyvänä Viikkona.

Juuri kun pohdin miten kohteliaimmin vihjaan graduohjaajalleni, että vaikka aionkin jäädä Kanadaan hieman pidemmäksi aikaa, haluaisin edes jonkinlaista palautetta puoli vuotta sitten palauttamastani gradusta, päätti hän repäistä ja omatoimisesti lähettää sähköpostia. Ja mitäpä posti sanoikaan? "Siitä on tulossa ihan hyvä gradu, se vaatii vain hieman kielellistä hiomista, minkä ei pitäisi olla kovin iso työ."

Puoli vuotta sitä odotettiinkin! Täytyy tosin myöntää että ohjaajan ajoitus on pettämätön: hän tarkasti gradun juuri sopivasti siksi kun olisin alkuperäisen suunnitelman mukaan ollut tulossa takaisin Suomeen. Ei niin ettäkö se himmentäisi syksyllä asian takia valvottujen öiden kaunista muistoa.

Jos tällainen meno jatkuu niin pelkään pahoin että pinnalta kyyninen mutta salaa piilo-optimistinen asenteeni elämään saattaa muuttua avoimen toiveikkaaksi. Erityisen Hyvän Viikon jälkeen odotan nyt Erityisen Huisia Viikonloppua sillä perusteella että vanha viisaus "ei kahta ilman kolmatta" pitää edelleen paikkansa. Täytyypä muuten laittaa lotto vetämään.

Pieni muutos suunnitelmiin

Tammikuu, tuo kuukausien maanantain, on vihdoin kärsitty. Meikäläinen on elellyt joulun ja kotiinpaluun välisessä limbossa, ei ole maistunut blogin kirjoittaminenkaan.

Mutta ka, helmikuu on tuonut tullessaan ensimmäisen lumimyrskyn, Ottawan talvifestivaalin, uusia kavereita (täällä on vaihtoviikot meneillään) ja viimeisimpänä työtarjouksen. Näyttää siltä että jään Kanadaan vielä kuukaudeksi tai pariksi suurlähetystön hommiin. Mistään sen ihmeellisemmästä ei ole kyse kuin että seuraava harjoittelija tulee aikaisintaan huhtikuussa ja lupauduin pidentämään sopimustani siihen saakka. Mutta olenpahan silti aika tulessa, harvemmin työtä varsinaisesti tullaan tarjoamaan.

Nyt pitäisi sitten vain vaihtaa lentoliput, pidentää työlupaa, sopia gradun tarkastuksesta etätyönä (ja sehän se vasta on hyvin mennytkin tähän asti...) ja - ylläripylläri - etsiä uusi asunto. Hauskaa helmikuuta vaan Annille.

No jaa, kaikesta kitinästä huolimatta olen juuri nyt aika onnellinen.

Hauskaa joulua!

Pikainen jouluntoivotus vain näin muuton ja New Yorkin reissun alla!

Tajusin yhtäkkiä viime viikolla että apua, joulu on ensi viikolla. On ollut niin kiireinen joulukuu etten ole ehtinyt tavoistani poiketen fiilistelemään joulua ollenkaan. Nyt yritän ottaa vahinkoa takaisin kuuntelemalla joululauluja youtubesta, ryystämällä Ikeasta ostettua glögiä ja mättämällä pipareita.

Muuton sain tosiaan järjestettyä keskiviikoksi. Sitten torstaina teen puolikkaan päivän töissä, jonka jälkeen suuntaan kentälle. LaGuardian kenttä New Yorkissa valittiin juuri virallisesti USA:n huonoimmaksi lentokentäksi, joten tuleepahan sekin kuriositeetti katsastettua.

Toivottavasti kaikki menee suunnitelmien mukaan, eikä Euroopan lumimyräkät tai muut hässäkät muuta joulusuunnitelmia. Mahtaisaa joulua kaikille, kuullaan taas ensi vuonna!

0<:)

Ja muuttohan siitä tuli

Jep jep, ennen joulun New Yorkin matkaa saan sitten hoitaa muuton alta. Juttelin Ainon vuokraemännän kanssa ja sovin muuttavani Ainon tilalle kun hän lähtee jouluna Suomeen. Takuuvuokra on maksettu, avain saatu ja muuttoapu rekrytty. Onneksi on autollisia kavereita: en tiedä kenen nämä kaikki roinat on, mutta ilmeisesti joudun ne ottamaan mukaani... Nopeasti sitä tavaraa näköjään kertyy vaikka kuinka olisi tietoinen 23 kilon painorajoituksesta paluulennolle.

Urvelokämppis teki sitten viikon mittaisen katoamistempun irtisanomishässäkän päälle. Pöydälleni oli ilmestynyt vuokraisännän kirjoittama kirje (jonka urvelo oli siis näpistänyt ja pantannut sitä viikon), mutta kämppiksestä ei näkynyt viiksikarvan vilahdustakaan. Viikon kuluttua se luikki häntä koipien välissä kotiin, jossa odotti yksi tuikea Anni.

Olin vakaasti päättänyt pitää urvelolle pienen puhuttelun, mutta eihän siitä lopulta tullut mitään kun toinen lähestulkoon rupesi itkeä tihuuttamaan. Sääliksihän sitä lähinnä käy - ei taida raukalla olla ihan kaikki inkkarit kanootissa. Tai lepakot tornissa. Tai muumit laaksossa. Tai kellogsit kipossa. Ja hissi ei varmasti kulje ihan ylimpään kerrokseen.

Eipä siinä mitään, sanoin urvelolle että minua haittaa vähemmän se että joudun muuttamaan kuin se että hän pimitti tätä tietoa, ja urvelo pyyteli kovasti anteeksi. Nyt on rauha maassa ja kaikki hyvin kämppiksien kesken. Yhteiseloa on jäljellä puolisentoista viikkoa, jonka jälkeen vaihdan yhden hönön kämppiksen about 15 toivottavasti vähän vähemmän hönöön kämppikseen. Täytyy kait kohtapuoliin ruveta harkitsemaan pakkaamista.

Uudessa talossa asuu tosiaan noin 15 muuta vuokralaista, plus perhe joka omistaa talon. Talo on kuulemma entinen luostari ja siitä syystä niin valtava. Vuokralaisilla on laskujeni mukaan käytössään neljä keittiötä ja ainakin kuusi kylppäriä, vaikka mahdollista on etten kaikkia niistä ole vielä edes löytänyt. Olen käynyt talossa pari kertaa Ainon luona kylässä, vaikuttaa ihan mukavalta.

Sinne siis siirrän roinani tuossa viikon päästä, Brunon ja hänen autonsa ystävällisellä avustuksella. Aatonaattona suhahdan sitten New Yorkiin joulua ja uutta vuotta viettämään, josta palaan suoraan uuteen kotiin. Aika huisia.

Nyt vaan ajattelen koko ajan kaikkea mikä voi mennä pieleen reissun kanssa... Eilen saatiin Ottawassa uusi otos näiden kuuluisasta ja aina yhtä iahstuttavasta jäisestä sateesta. Talon edessä kasvavan itkupajun jokainen oksa oli sentin paksuisen jääkerroksen peitossa. Jos ystävämme jääsade iskee otolliseen aikaan niin mitkään koneet eivät kyllä nouse ilmaan täällä. Eikä tietenkään sovi unohtaa Islannin tulivuorta!

Ristin nyt kyllä kaikki sormet, varpaat ja muut ulokkeet ja toivon ettei minusta tule oman elämäni Macaulay Culkinia: vaikka Yksin kotona -joulu on varmasti jälkeenpäin kerrottuna mitä riemastuttavin kasku, ei se juuri tällä hetkellä pahemmin houkuttele.

Puolentoista kuukauden kuulumiset sekä uusi käänne

Hah! Kuu ei ole vielä lähelläkään loppua ja nyt jo kirjoitan. Olenko mahdollisesti oppinut pitäytymään itse säätämissäni dead-lineissa?? Hyvä että on gradu jo kirjoitettu niin ei tarvitse tätäkään taitoa soveltaa käytäntöön...

Sen jälkeen kun kirjoitin lokakuun alkupuolella työpaikan virkistyspäivästä on siis tapahtunut mm. seuraavanlaisia asioita:

• Käväisimme muutaman kaverin kanssa road tripillä Quebec cityssä. Ajoin suurimman osan matkasta enkä edes osunut mihinkään/kehenkään. Lasken tämän henkilökohtaiseksi voitoksi. Reissu osui kiitospäiväviikonloppuun, joten päädyimme Quebecissä mm. lasten kurpitsamarkkinoille ja syömään vaahterasiirapista tehtyjä tikkunekkuja. Ne oli valuvia, yäks.
• Halloween hurahti ohi myös. Pukeuduin luonnollisesti Dame Ednaksi. Koska violettia peruukkia ei sen etsimiseen varaamani ruhtinaallisen 10 min. varoajan aikana löytynyt, käärin kupolini asianmukaisen väriseen hämähäkinverkko-koristemöhnään. Kaupanpäällisiksi tuli 3 hämähäkkiä, joten Ednakin sai juhlaan sopivan tuunauksen. Verkkoa olikin sitten kiva riipiä päästä illan päätteeksi.
• Sietää myös mainita pyhiinvaellusmatka jonka teimme työkaveri-Maikin kanssa Ikeaan ja sen lähellä sijaitsevaan venäläiseen herkkukauppaan, joka myy myös suomalaisia tuotteita. Saaliina glögiä, pipareita, Fazerin ruisleipää (jesssssss!) ja marjasuklaata, turkinpippureita ja sitruunalakua. Halleluja, sanonpahan vaan.
• Reilu viikko sitten käväisimme pikimmiten Torontossa. Matkaseuranani oli täyskädellinen norjalaisia, joten kielikylpy oli väistämätön. Kävelin ympäri kaupungin business-keskustaa kaula kenossa pilvenpiirtäjiä tuijottaen, nojaten niin pitkälle taakse että meinasin heittää lipat ihan vain painovoiman vaikutuksesta. Pää on yllättävän painava osa ruhoa. Tarkastimme Elisen ja Marnyn kanssa myös sellaisen vaatimattoman luontokohteen kuin Niagaran putoukset. Käsittämätön paikka... Putoukset olivat kieltämättä upeat, mutta ne eivät olleet suinkaan se osa matkaa joka teki suurimman vaikutuksen. Putouksia nimittäin ympäröi täysi pohjois-amerikkalainen hulluus: on peliluolaa, maailmanpyörää, lasten seikkailupuistoa, frankensteinia, king kongia, kirkkaita valoja, vilkkuvia valoja, väriävaihtavia valoja ja ääniä, ääniä kaikkialla. Muistatteko Pinokkiosta sen huvipuiston missä pahat pojat muuttuivat aaseiksi? Näköjään Disney kävi hakemassa inspiraatiota Niagaran putouksilta. Itse Niagara Fallsin kyläpahanen puolestaan oli kuin aavekaupunki. Kadut oli koristeltu joulua varten ja joululaulut pauhasivat taukoamatta katuvaloihin kiinnitetyistä kovaäänisistä. Missään ei näkynyt ihmisen ihmistä, ei edes kulkukoiria tai nurkissa hiippailevia kissoja. Koska päivä oli aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin, oli kaupunki kuin jonkin maailmanlopun biohasardin jäljiltä, ja ainoa asia mikä oli selvinnyt oli yksi joululaulu-cd... Ja varmemmaksi vakuudeksi keskellä erästä tienristeystä nökötti paistettu kalkkunankoipi. Vähemmästäkin sitä kuvittelee joutuneensa jonkin kieroutuneen Truman show -piilokamerakällin uhriksi.
• Näiden enemmän tai vähemmän eeppisten tapahtumien väliin mahtuu aika läjä leffailtoja, pubi-iltoja, koti-iltoja, tutkimusretkiä Ottawan ihmeisiin, lounaita, kahvitteluja, kauppareissuja, jumppatunteja, sanalla sanoen elämää. Ai niin, ja vähän työtäkin. Siksi siis blogeilu (blogittelu? Mahtaa kielipuritaanit taas pyörtyä...) on jäänyt vähemmälle huomiolle. Yritän parantaa tapani ja kirjoittaa vastedes ainakin kerran kuukaudessa. Kuullaan siis joulun jälkeen taas, ehhehe.

Ei vaan, eiköhän tämä nettiaktiivisuus tästä taas kasva. Varsinkin kun täytyy teitä pitää ajantasalla tuoreen asuntodraamani käänteistä. Nythän on nimittäin niin että kämppikseni on saanut asunnosta niin sanotusti fudut eli häädön. Talon omistaja/vuokraisäntä väijytti minut aamulla töihin lähtiessäni kun rakas kämppikseni (joka myös urvelona tunnetaan) ei ollut pyynnöistä huolimatta välittänyt hänelle sähköpostiosoitettani tai puhelinnumeroani. Ilmeisesti vuokraisäntä oli ilmoittanut urvelolle jo pari viikkoa sitten että sietää lähteä vuodenvaihteeseen mennessä. Urvelo ei ole katsonut tarpeelliseksi informoida minua tästä käänteestä. Urvelo ei ole ehkä tullut ajatelleeksi että minulla on alivuokralaissopimus vain hänen kanssaan, ei itse asunnon omistajan, joten omistaja voisi halutessaan vaatia minua maksamaan koko asunnon vuokran urvelon takavasemmalle poistumisen jälkeen.

Älkää kuitenkaan vielä panikoiko: vuokraisäntä antaa minun jäädä asuntoon samalla vuokralla mitä olen tähänkin mennessä maksanut, mutta yksin. Hommassa on tietty yksi pikku juju. Hän haluaa nimittäin alkaa tehdä remonttia talossa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että tähän asuntoon vetäistään seinä niin että päämakkari poistuu käytöstä. En usko että tästä selvitään ihan täysin ilman iloisiin remonttiprojekteihin liittyviä sivuvaikutuksia. Ja niistähän kokemusta piisaa tähtiksen vessaremontin muodossa ihan tarpeeksi... Kaikki huonekalut, astiat ym. asunnossa ovat sitä paitsi urvelon omaisuutta, joten meikäläisen pitäisi vetäistä kunnon extreme home makeover -tyylinen shoppailu-extravaganza jos haluaisin vielä ensi vuoden puolellakin laittaa ruokaa, nähdä ympärilleni ja nukkua ihan peräti sängyssä.

Voi siis olla että häippäisen tammikuun alusta vihreämmille niityille, ts. kalustettuun asuntoon mielellään lähemmäs työpaikkaa. Yksi potentiaalinen kämppä on jo tiedossa kun työkaverini Aino lähtee jouluna takaisin Suomeen ja hänen huoneensa vapautuu. Vielä on kuitenkin turhan monta liikkuvaa osaa tässä yhtälössä jotta voin mitään sanoa varmasti. Antaas kattoa kuin ämmän käy.

Ja vaikka urvelo urvelo onkin, niin käy minun sitä kyllä sääliksi. Ei urvelo ole paha urvelo, urvelo on vain hieman sosiaalisesti rajoittunut. Ei kuulemma kommunikaatio pelaa. None of my business, mutta toivottavasti urvelolla on kuitenkin asiat muuten ihan kunnossa. Urveloa ei ole tänään kotona näkynyt, joten jännityksellä jäämme odottamaan taatusti leppoisaa keskustelutuokiota joka sen kanssa täytyy kait jossain vaiheessa käydä. Tai jos vain keräisin romppeeni ja livahtaisin karkuun?