Sen jälkeen kun kirjoitin lokakuun alkupuolella työpaikan virkistyspäivästä on siis tapahtunut mm. seuraavanlaisia asioita:
- Käväisimme muutaman kaverin kanssa road tripillä Quebec cityssä. Ajoin suurimman osan matkasta enkä edes osunut mihinkään/kehenkään. Lasken tämän henkilökohtaiseksi voitoksi. Reissu osui kiitospäiväviikonloppuun, joten päädyimme Quebecissä mm. lasten kurpitsamarkkinoille ja syömään vaahterasiirapista tehtyjä tikkunekkuja. Ne oli valuvia, yäks.
- Halloween hurahti ohi myös. Pukeuduin luonnollisesti Dame Ednaksi. Koska violettia peruukkia ei sen etsimiseen varaamani ruhtinaallisen 10 min. varoajan aikana löytynyt, käärin kupolini asianmukaisen väriseen hämähäkinverkko-koristemöhnään. Kaupanpäällisiksi tuli 3 hämähäkkiä, joten Ednakin sai juhlaan sopivan tuunauksen. Verkkoa olikin sitten kiva riipiä päästä illan päätteeksi.
- Sietää myös mainita pyhiinvaellusmatka jonka teimme työkaveri-Maikin kanssa Ikeaan ja sen lähellä sijaitsevaan venäläiseen herkkukauppaan, joka myy myös suomalaisia tuotteita. Saaliina glögiä, pipareita, Fazerin ruisleipää (jesssssss!) ja marjasuklaata, turkinpippureita ja sitruunalakua. Halleluja, sanonpahan vaan.
- Reilu viikko sitten käväisimme pikimmiten Torontossa. Matkaseuranani oli täyskädellinen norjalaisia, joten kielikylpy oli väistämätön. Kävelin ympäri kaupungin business-keskustaa kaula kenossa pilvenpiirtäjiä tuijottaen, nojaten niin pitkälle taakse että meinasin heittää lipat ihan vain painovoiman vaikutuksesta. Pää on yllättävän painava osa ruhoa. Tarkastimme Elisen ja Marnyn kanssa myös sellaisen vaatimattoman luontokohteen kuin Niagaran putoukset. Käsittämätön paikka... Putoukset olivat kieltämättä upeat, mutta ne eivät olleet suinkaan se osa matkaa joka teki suurimman vaikutuksen. Putouksia nimittäin ympäröi täysi pohjois-amerikkalainen hulluus: on peliluolaa, maailmanpyörää, lasten seikkailupuistoa, frankensteinia, king kongia, kirkkaita valoja, vilkkuvia valoja, väriävaihtavia valoja ja ääniä, ääniä kaikkialla. Muistatteko Pinokkiosta sen huvipuiston missä pahat pojat muuttuivat aaseiksi? Näköjään Disney kävi hakemassa inspiraatiota Niagaran putouksilta. Itse Niagara Fallsin kyläpahanen puolestaan oli kuin aavekaupunki. Kadut oli koristeltu joulua varten ja joululaulut pauhasivat taukoamatta katuvaloihin kiinnitetyistä kovaäänisistä. Missään ei näkynyt ihmisen ihmistä, ei edes kulkukoiria tai nurkissa hiippailevia kissoja. Koska päivä oli aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin, oli kaupunki kuin jonkin maailmanlopun biohasardin jäljiltä, ja ainoa asia mikä oli selvinnyt oli yksi joululaulu-cd... Ja varmemmaksi vakuudeksi keskellä erästä tienristeystä nökötti paistettu kalkkunankoipi. Vähemmästäkin sitä kuvittelee joutuneensa jonkin kieroutuneen Truman show -piilokamerakällin uhriksi.
- Näiden enemmän tai vähemmän eeppisten tapahtumien väliin mahtuu aika läjä leffailtoja, pubi-iltoja, koti-iltoja, tutkimusretkiä Ottawan ihmeisiin, lounaita, kahvitteluja, kauppareissuja, jumppatunteja, sanalla sanoen elämää. Ai niin, ja vähän työtäkin. Siksi siis blogeilu (blogittelu? Mahtaa kielipuritaanit taas pyörtyä...) on jäänyt vähemmälle huomiolle. Yritän parantaa tapani ja kirjoittaa vastedes ainakin kerran kuukaudessa. Kuullaan siis joulun jälkeen taas, ehhehe.
Älkää kuitenkaan vielä panikoiko: vuokraisäntä antaa minun jäädä asuntoon samalla vuokralla mitä olen tähänkin mennessä maksanut, mutta yksin. Hommassa on tietty yksi pikku juju. Hän haluaa nimittäin alkaa tehdä remonttia talossa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että tähän asuntoon vetäistään seinä niin että päämakkari poistuu käytöstä. En usko että tästä selvitään ihan täysin ilman iloisiin remonttiprojekteihin liittyviä sivuvaikutuksia. Ja niistähän kokemusta piisaa tähtiksen vessaremontin muodossa ihan tarpeeksi... Kaikki huonekalut, astiat ym. asunnossa ovat sitä paitsi urvelon omaisuutta, joten meikäläisen pitäisi vetäistä kunnon extreme home makeover -tyylinen shoppailu-extravaganza jos haluaisin vielä ensi vuoden puolellakin laittaa ruokaa, nähdä ympärilleni ja nukkua ihan peräti sängyssä.
Voi siis olla että häippäisen tammikuun alusta vihreämmille niityille, ts. kalustettuun asuntoon mielellään lähemmäs työpaikkaa. Yksi potentiaalinen kämppä on jo tiedossa kun työkaverini Aino lähtee jouluna takaisin Suomeen ja hänen huoneensa vapautuu. Vielä on kuitenkin turhan monta liikkuvaa osaa tässä yhtälössä jotta voin mitään sanoa varmasti. Antaas kattoa kuin ämmän käy.
Ja vaikka urvelo urvelo onkin, niin käy minun sitä kyllä sääliksi. Ei urvelo ole paha urvelo, urvelo on vain hieman sosiaalisesti rajoittunut. Ei kuulemma kommunikaatio pelaa. None of my business, mutta toivottavasti urvelolla on kuitenkin asiat muuten ihan kunnossa. Urveloa ei ole tänään kotona näkynyt, joten jännityksellä jäämme odottamaan taatusti leppoisaa keskustelutuokiota joka sen kanssa täytyy kait jossain vaiheessa käydä. Tai jos vain keräisin romppeeni ja livahtaisin karkuun?
