Arkea ja juhlaa

Nytpä kerron hieman tarkemmin millaista elämä täällä Ottawassa on näin ensimmäisen kuukauden ajan ollut. Niinpä, olen ollut täällä jo neljä viikkoa, uskomatonta eikö?

Aika menee kyllä nopeasti kun on säännöllinen viikkorytmi. Maanantaista torstaihin olen töissä klo 8-16.30. Perjantaisin suurlähetystössä tehdään puolikasta päivää, eli pois päästään sopivasti lounasaikaan klo 12.15. Kävelen töihin (suurlähetystö on kuvassa olevan pilvenpiirtäjän kahdeksannessa kerroksessa) n. 25-30 min, mikä tarkoittaa että herätyskello ilahduttaa minua aamuisin klo 6.40. Kuten tunnettua en todellakaan ole aamuihminen (taisin olla 12 v. kun sain isältä mukin jossa oli harvinaisen rähjäinen Ressu vieressään puhekupla "I'm allergic to mornings", eikä tilanne ole siitä juuri muuttunut), joten hieman happamalta nuo aamukävelyt toisinaan tuntuvat.

Useita aamujani on kuitenkin piristänyt eräs lehdenjakaja joka päivystää lähes joka päivä yhdessä kadun kulmassa työmatkani varrella. Aina kun hän on paikallaan otan häneltä Metro-lehden, hymyilen ja kiitän. Joka kerta hän vastaa "You're welcome, beautiful!". Viime kerralla hän jo tuli minua vastaan ja taitteli lehteni valmiiksi laukkuun sopivaksi. Siinä on kyllä ihminen jota tulee ikävä kun pakkaset alkavat ja lehdenjakajat lähtevät talviunille.

Lehdenjakajaa tai ei, töihin on silti mentävä joka aamu. Tähän asti se ei kuitenkaan ole vielä tuntunut kovinkaan raskaalta velvollisuudelta, sen verran mielenkiintoista työ on ollut. Ehkä tärkein (tai ainakin eniten aikaa vievä) työtehtäväni on erilaisten muistioiden ja raporttien laatiminen. Esimerkki ensimmäiseltä työviikolta: Kanadan ulkoministeri Cannon vieraili Suomessa syyskuun puolivälissä (nyt käsi rehellisesti sydämellä, kuinka moni tiesi tämän? Niinpä.) ja tapasi Suomen ulkoministerin sekä pääministerin. Tätä vierailua varten me suurlähetystössä raavimme kasaan läjän muistioita jotka selvittivät Kanadan viimeaikaisia tapahtumia mitä tulee taloustilanteeseen, sisä- ja ulkopolitiikkaan ja niin edelleen. Minä päädyin laatimaan raporttia Kanadan tämän vuotisesta G8-puheenjohtajuudesta. Jaa mistä? Niinpä niin, ei ehkä etukäteen ajatellen meikäläisen vahvinta osaamista tuo politiikan tuntemus (sori vaan isä), mutta tästäkin selvittiin ja uutta opittiin.

Uuden oppiminen on tosiaan haastavin, mielenkiintoisin ja myös palkitsevin osa tätä työtä. Ja minähän olen aina viihtynyt suht hyvin koulussa, joten yhtälö pitäisi olla toimiva. Raporttien lisäksi mm. istun EU-kokouksissa ottamassa muistiinpanoja ja autan tapahtumien järjestämisessä. Työtehtävät varmasti tulevat vaihtelemaan paljon tilanteen mukaan, mikä taannee mielenkiinnon säilymisen jatkossakin.

Eihän elämä täällä tietenkään yhtä työn tekoa ole. Hupaisaa kyllä noudattaa vapaa-aikakin usein aika tarkkaa aikataulua ja rutiineja alkaa pikkuhiljaa muodostua. Tiistaisin esimerkiksi käymme usein elokuvissa, sillä liput maksavat silloin aina 5$ (saisi Finnkino ottaa oppia). Keskiviikkoisin taas on nimihirviö Ottawa Young Diplomats and International Students Associationin (nuoret diplomaatit, joopajoo...) pubi-ilta, jossa kokoontuu vaihteleva joukko suurlähetystöjen harjoittelijoita ja vaihto-opiskelijoita. Perjantaisin sama porukka yleensä kerääntyy jonnekin viikonlopettajaisoluselle. Lisäksi olen päätynyt jos jonkinlaisiin illanistujaisiin erilaisissa kokoonpanoissa, joten välillä tuntuu etten käy kotona kuin nukkumassa.

Nähtävästi ihmiset jotka haluavat lähteä kansainvälisiin hommiin ovat erityisen aktiivisia ja sosiaalisia, mikä nyt ei tietenkään ole mikään yllätys. Ja meidän juhlamme taitavat olla aika tyrmistyttäviä kanadalaisille: edelliset bileet päättyivät lopulta kello puoli viisi aamulla siihen että naapurit valittivat poliisille melusta. Mitään seuraamuksia poliisin käynnistä ei toki tullut, ainoa kommentti jonka he antoivat oli "Öööö kuuntelettekste Aha:ta???". Tähän juhlapaikan asukkaat totesivat "Joo, mut me ollaan pohjoismaalaisia!". Mitäpä siinä poliisilla lisättävää.

Toto, I've a feeling we're not in Europe anymore...

Terve taas! Älkää hämmentykö uudesta ulkoasusta, käykää vain rohkeasti peremmälle! Uuden reissun ja uuden mantereen kunniaksi (ja koska blogger poistaa vanhat templatet käytöstä) laitoin blogin uuteen uskoon. Huomatkaa taustalla lentelevät vaahteranlehdet - ettei vain olisi harkittu juttu... Taisin myös osata poistaa kommentointirajoitukset, eli nyt kaikkien pitäisi pystyä kommentoimaan tänne halutessaan. Tämä on sallittua ja jopa suositeltavaa silloin tällöin jottei kirjailijalle tule motivaatiopula lukijoiden puutteessa.

Olen nyt asunut lähes viikon Ottawassa ja alan pikkuhiljaa toipua alun hässäkästä. Matka meni hyvin, mitä nyt nukahdin Detroitin lentokentälle ja eksyin Ottawassa aluksi väärään hotelliin. Heräsin kuitenkin tarpeeksi ajoissa ehtiäkseni Detroitissa koneeseen ja oikea hotellikin löytyi pienen selvitystyön jälkeen. Niinpä vajaan vuorokauden matkustuksen jälkeen pääsin vihdoin nukkumaan.

Hupaisaa kyllä ensimmäiset ihmiset jotka tapasin Ottawassa olivat taksikuski jonka veli asuu Ruotsissa (missä hän myös usein käy) sekä hotellin respa joka oli ollut töissä Turussa. Missäpä muualla. Ihmiset ovat yleisesti ottaen todella ystävällisiä täällä, mukaan lukien työkaverini sekä uusi kämppikseni.

Löysin asunnon lopulta aika helposti. Sovin heti maanantaina muutamia näyttöjä tiistaiaamulle ja iltaan mennessä olin jo muuttanut. Kämppikseni on opiskelijapoika joka alivuokraa minulle toista makuuhuonetta. Huone ja asunto ylipäänsä on aika pieni, mutta varsin kotoisa. Huone ei ollut alunperin kalustettu, mutta kun tulin matkatavaroineni paikalle oli sinne jo ilmestynyt runkopatja, pöytä, lamppu ja vaaterekkejä. Seinälle oli ripustettu taulu ja kaiken huipuksi sänkyyn oli pedattu valmiiksi lakanat. Aika liikuttavaa. Jos vain jostain vielä löydän pienen lipaston, on sisustus täydellinen.

Asunto sijaitsee rauhallisen kadun varrella aivan Chinatownin ja Little Italyn kyljessä. Pienen tarkastuskierroksen jälkeen alue vaikuttaa hyvin sympaattiselta, eikä ainakaan halvasta kiinalaisesta take awaysta tule pulaa. Töihin kävelee rauhallista tahtia n. 30 min, ja tarvittaessa bussi kulkee lähes ovelta ovelle. Jakkupuvut ovat toistaiseksi jääneet naulaan, sillä täällä on koko viikon ollut 30 astetta lämmintä. Pävin ja öin. Olihan se komiaa ensimmäisenä työpäivänä raahustaa ovesta sisään hikeä silmistä pyyhkien. Onneksi ilmastointi sisätiloissa on useimmissa virastoissa ja liikkeissä pakkasen puolella, joten muutaman minuutin vilvoittelun jälkeen jaksaa raahautua taas pari korttelia eteenpäin.

Tänään alkoi pitkä viikonloppu (maanantaina on Labour Day), joten luonnollisesti eilen illalla myrskysi ja ilma kylmeni. Eipä silti pahemmin haittaa, ihan mukavaa vaihtelua kun ulkona voi olla sulamatta siihen paikkaan. Töissä on kaksi muutakin harjoittelijaa joiden kanssa varmaankin kehitämme jonkinlaisen suunnitelman tälle ruhtinaalliselle minilomalle. Olin todella positiivisesti yllättynyt siitä etten olekaan ainoa harkkari täällä, kuten pelkäsin. Työkavereiden ja muiden kv-harjoittelijoiden (joita suurlähetystöistä pullistelevassa kaupungissa piisaa) avulla tännehän saattaa jopa saada kehitettyä jonkinlaisen sosiaalisen elämän. Mutta kuten sanottu: leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Kaiken kaikkiaan vaikuttaa ainakin näin alussa siltä että Kanadaan on mahdollista kotiutua. Epäilemättä koti-ikävä iskee viimeistään syksyn pimetessä, mutta onneksi Skype on keksitty. Kyllähän sen toki huomaa ettei tässä enää Euroopassa olla, ja näin loppuun haluankin vielä koota pienen listan ensimmäisen viikon huomioista:

• Kadut ovat täällä todella pitkiä. Juuri kun luulit olevasi perillä tajuat että vasta puolimatka lähestyy.
  
• Kukaan ei asu kaupungin keskustassa vaan kaikki elämä keskittyy lähiöihin.
• Setelit ovat hervottoman leveitä eivätkä mahdu suomalaiseen lompakkoon kunnolla.
• Käytössä on 25 sentin kolikko, eli quarter. Tämän havaitsin sekoitettuani quarterit kymmensenttisiin ja maksettuani tyylikkään tipin miehelle jolta ostin pienen kulhollisen keittoa.
  
• Roskapussit viedään sunnuntai-iltana kadun reunaan josta jäteauto kokoaa ne pois maanantaiaamuna.
  
• Kanadalaiset ovat jotenkin onnistuneet kehittämään elmukelmun joka tulee suosiolla ulos pakkauksesta.
• Kaikki pakkaukset (ruoat, pesuaineet yms.) ovat tuplasti isompia Eurooppaan verrattuna.
  
• Vessapaperi on todella ohutta.
• Oravat ovat mustia ja kiipeilevät seinillä.

Jotta sellaasta.