Kuulemma aamuyöllä myös ukkosti niin että meinasi katto lentää päältä. Itse luonnollisesti nukuin nenä tuhisten kaiken tämän eeppisyyden ohi. Tylsää, ukkoset on hauskoja niin kauan kun on itse turvassa sisällä. Olen kait niin tottunut kellarikopperoani täräyttelevään läheisen rakennustyömaan meluun etten enää herää mihinkään. Kun on pari kertaa lennähtänyt muutaman sentin ilmaan räjäytyksen voimasta, ei ukkosmyrskyt tai alemman luokan hurrikaanit tunnu missään.
Tänään käytin muuten myös viimeisen lomapäiväni, joten loppuviikko onkin tiukkaa työntekoa. Ja armotonta huvittelua, koska eihän käy laatuun että viimeisellä viikolla ehtisi hetkeäkään hengittää. Ei sillä että valittaisin, kyllähän se täytyy nyt ottaa kaikki mehut irti Ottawan seuraelämästä ennen kuin on kotiin lähdettävä.
Täytyy myöntää, että juuri tällä hetkellä ei tosiaankaan kauheasti ihastuta ajatus lähdöstä. Älkää ymmärtäkö väärin, kotiin tuleminen on ihanaa, mutta täältä lähteminen hieman kauhistuttaa. Sen lisäksi, että tulee kaamea ikävä kaikkia upeita ihmisiä joihin olen saanut tutustua, on Suomessa edessä sellainen täysilaidallinen stressiä että vähempikin heikottaa. Vaikka olen vasta päässyt työnhaussa alkuun, voin jo vakaasti todeta että se tulee olemaan yhtä tuskaa ja angstia koko touhu. Onneksi on kesä pikkuhiljaa tuloillaan - jos joudun pummailemaan muutaman kuukauden niin mieluiten teen sen rannalla maaten.
Mutta mutta, epäilen etten ehdi ennen kotiinpaluuta enää paljoa tänne kirjoittelemaan, joten heippa vaan kaikille ja kohta nähdään! Lopuksi vielä kuvatodiste siitä, että täällä on tosiaan jo lähes kesäistä. Melkein onnistuin hankkimaan kunnon junttirusketuksen t-paitarajoineen. Olisi sitten Suomestakin paree olla lumet sulaneet ensi viikkoon mennessä tai meikäläinen hyppää Helsinki-Vantaalla suoraan Balin koneeseen. Pus pus!
