Arkea ja juhlaa

Nytpä kerron hieman tarkemmin millaista elämä täällä Ottawassa on näin ensimmäisen kuukauden ajan ollut. Niinpä, olen ollut täällä jo neljä viikkoa, uskomatonta eikö?

Aika menee kyllä nopeasti kun on säännöllinen viikkorytmi. Maanantaista torstaihin olen töissä klo 8-16.30. Perjantaisin suurlähetystössä tehdään puolikasta päivää, eli pois päästään sopivasti lounasaikaan klo 12.15. Kävelen töihin (suurlähetystö on kuvassa olevan pilvenpiirtäjän kahdeksannessa kerroksessa) n. 25-30 min, mikä tarkoittaa että herätyskello ilahduttaa minua aamuisin klo 6.40. Kuten tunnettua en todellakaan ole aamuihminen (taisin olla 12 v. kun sain isältä mukin jossa oli harvinaisen rähjäinen Ressu vieressään puhekupla "I'm allergic to mornings", eikä tilanne ole siitä juuri muuttunut), joten hieman happamalta nuo aamukävelyt toisinaan tuntuvat.

Useita aamujani on kuitenkin piristänyt eräs lehdenjakaja joka päivystää lähes joka päivä yhdessä kadun kulmassa työmatkani varrella. Aina kun hän on paikallaan otan häneltä Metro-lehden, hymyilen ja kiitän. Joka kerta hän vastaa "You're welcome, beautiful!". Viime kerralla hän jo tuli minua vastaan ja taitteli lehteni valmiiksi laukkuun sopivaksi. Siinä on kyllä ihminen jota tulee ikävä kun pakkaset alkavat ja lehdenjakajat lähtevät talviunille.

Lehdenjakajaa tai ei, töihin on silti mentävä joka aamu. Tähän asti se ei kuitenkaan ole vielä tuntunut kovinkaan raskaalta velvollisuudelta, sen verran mielenkiintoista työ on ollut. Ehkä tärkein (tai ainakin eniten aikaa vievä) työtehtäväni on erilaisten muistioiden ja raporttien laatiminen. Esimerkki ensimmäiseltä työviikolta: Kanadan ulkoministeri Cannon vieraili Suomessa syyskuun puolivälissä (nyt käsi rehellisesti sydämellä, kuinka moni tiesi tämän? Niinpä.) ja tapasi Suomen ulkoministerin sekä pääministerin. Tätä vierailua varten me suurlähetystössä raavimme kasaan läjän muistioita jotka selvittivät Kanadan viimeaikaisia tapahtumia mitä tulee taloustilanteeseen, sisä- ja ulkopolitiikkaan ja niin edelleen. Minä päädyin laatimaan raporttia Kanadan tämän vuotisesta G8-puheenjohtajuudesta. Jaa mistä? Niinpä niin, ei ehkä etukäteen ajatellen meikäläisen vahvinta osaamista tuo politiikan tuntemus (sori vaan isä), mutta tästäkin selvittiin ja uutta opittiin.

Uuden oppiminen on tosiaan haastavin, mielenkiintoisin ja myös palkitsevin osa tätä työtä. Ja minähän olen aina viihtynyt suht hyvin koulussa, joten yhtälö pitäisi olla toimiva. Raporttien lisäksi mm. istun EU-kokouksissa ottamassa muistiinpanoja ja autan tapahtumien järjestämisessä. Työtehtävät varmasti tulevat vaihtelemaan paljon tilanteen mukaan, mikä taannee mielenkiinnon säilymisen jatkossakin.

Eihän elämä täällä tietenkään yhtä työn tekoa ole. Hupaisaa kyllä noudattaa vapaa-aikakin usein aika tarkkaa aikataulua ja rutiineja alkaa pikkuhiljaa muodostua. Tiistaisin esimerkiksi käymme usein elokuvissa, sillä liput maksavat silloin aina 5$ (saisi Finnkino ottaa oppia). Keskiviikkoisin taas on nimihirviö Ottawa Young Diplomats and International Students Associationin (nuoret diplomaatit, joopajoo...) pubi-ilta, jossa kokoontuu vaihteleva joukko suurlähetystöjen harjoittelijoita ja vaihto-opiskelijoita. Perjantaisin sama porukka yleensä kerääntyy jonnekin viikonlopettajaisoluselle. Lisäksi olen päätynyt jos jonkinlaisiin illanistujaisiin erilaisissa kokoonpanoissa, joten välillä tuntuu etten käy kotona kuin nukkumassa.

Nähtävästi ihmiset jotka haluavat lähteä kansainvälisiin hommiin ovat erityisen aktiivisia ja sosiaalisia, mikä nyt ei tietenkään ole mikään yllätys. Ja meidän juhlamme taitavat olla aika tyrmistyttäviä kanadalaisille: edelliset bileet päättyivät lopulta kello puoli viisi aamulla siihen että naapurit valittivat poliisille melusta. Mitään seuraamuksia poliisin käynnistä ei toki tullut, ainoa kommentti jonka he antoivat oli "Öööö kuuntelettekste Aha:ta???". Tähän juhlapaikan asukkaat totesivat "Joo, mut me ollaan pohjoismaalaisia!". Mitäpä siinä poliisilla lisättävää.